Pientä säätöä

Kohti kevättä mennään, päivät pitenevät ja toivon kipinä alkaa heräämään henkiin! Tällä viikolla sain hyviä uutisia Kanadasta, ja asiat alkavat ehkä vihdoinkin menemään eteenpäin haluamallani tavalla. En ole juuri jaksanut opiskella CRNE:n testiä varten, kun olen ajatellut suorittavani testin vasta lokakuussa (kesäkuussa olen töissä) ja siihen on vielä pitkä matka. Allekirjoitin uuden työsopimuksen (sijaisuuden) heinäkuun loppuun asti, koska ajattelin että viimeistään elokuussa olisimme valmiit jättämään hyvästit kotimaalle. On hieman stressaavaa kun ei oikein uskalla suunnitella mitään pidemmän päälle täällä Suomessa. Yritän elää päivä kerrallaan, mutta takaraivossa on koko ajan ajatus siitä, että lähdemme kohta ja toivottavasti pysyvästi Kanadaan.


Olen pikkuhiljaa alkanut hankkiutumaan eroon tavaroistani. Tänään favo serkku osti pois kolme käyttämätöntä Longchampin laukkuani ja huutonetissä on jo joku huutanut pari yöpöytää, jotka minulla on siellä myynnissä. En halua ottaa mukaan mitään huonekaluja Kanadaan mutta muutamia astioita ja sisustusesineitä ja tauluja aion raahata Atlantin toiselle puolelle.


Kävimme ihastelemassa (tai siis minä ihastelin, kanukki ihmetteli) Marimekon mukeja ja lautasia viimeksi kun kanukki kävi täällä Joulukuussa ja ehdotin että aloittaisimme jo nyt sopivien kahvimukien (suomalaisen) keräämisen. Mutta kun kanukin mielestä kaikki mukit olivat niin pieniä! Mistään astiastosta ei löytynyt tarpeeksi isoa mukia, jonka hän olisi kelpuuttanut. Kanadalaiseen tapaan kahvi juodaan jättimukista, joita ei juuri Suomesta löydy (ja hyvä näin, koska itse en noista jättimukeista välitä). Niinpä mukit jäivät ostamatta kun emme päässeet yhteisymmärrykseen mukien koosta (tai no sanotaanko näin, ettei kanukki ollut samaa mieltä kanssani).

Marimekko, here we come!

No, minähän kävin hakemassa haluamani Marimekon retro mukit kaupasta. Ja uusista mukeista kanukkikin saa opetella juomaan kahvinsa. "Jos minä jätän kotimaani, ystäväni ja sukulaiseni muuttaakseni sinun luoksesi Atlantin toiselle puolelle, niin kait sinä voit vähän joustaa pikkuasioiden suhteen"..tää on mun valttikortti, jonka otan esille tarpeen tullen kun haluan saada tahtoni läpi. On toiminut tähän asti aika hyvin.


Todettakoot että sen verran olen minäkin antanut periksi että olen kanukin toiveesta hankkinut meille Riedelin viinilaseja. Nämä lasit kun olivat minulle täysin tuntemattomia siihen asti kunnes kävimme Stockan lasitavara osastolla, jossa näitä laseja siis oli myynnissä ja muru piti minulle pienoisen esitelmän siitä, miten näissä laseissa viinin maku tulee esille parhaiten. Ei auttanut minun vakuuttelut siitä, miten hyvin Iittalan lasit ajavat saman asian. Niinpä tässä viime viikolla kävin Anttilan tavaratalossa, jossa nämä lasit olivat tarjouksessa ja hankin niitä kokonaiset kahdeksan kappaletta. Että kyllä suomineitokin osaa tarpeen vaatiessa joustaa. Yhden lasin olen jo ottanut käyttöön, muut ovat paketissa, odottamassa Kanadaan pääsyä omistajansa kanssa.

Riedel vs. Iittala competition, yes Riedel won

Tasan viikon kuluttua Kanadan VIP saapuu Suomeen. Voi sitä onnea ja riemua kun jälleen kohtaamme lentokentällä! Tällä kertaa saan pitää hänet itselläni kokonaiset kaksi viikkoa!

Kulttuurierot

Muistan miesystävän olleen ymmällään käydessään Suomessa ensimmäistä kertaa, kun esim. ulkona kävellessämme kukaan vastaantulijoista ei ottanut meihin katsekontaktia. Ehkä olen niin tottunut suomalaiseen välimpitämättömyyteen, etten ole edes ajatellut koko asiaa. Itse asiassa kanukki oli ihan tuohtunut, ja oli sitä mieltä (ja on edelleen), että suomalaiset ovat niin itsekkäitä, etteivät edes viitsi huomioda muita ihmisiä vaan suuntaavat katseensa mielummin muualle ja tarkemmin ajateltuna, onhan tuossa väitteessä jotain perää. Niinpä aina ystävällinen ja positiivinen kanadalainen mieheni otti oikein asiakseen aloittamalla tervehtimään jokaista vastaantulijaa. Hän siis nyökkäsi kohteliaasti (melkein) kaikille vastaantulijoille (jätti tosin kohteliaasti tervehtimättä nuoret naiset ja lapset, ettei vaan kukaan syyttäisi epäasiallisesta käytöksestä) ja yllätyksekseni aika moni suomalainen (ja joka ikinen ulkomaalaista syntyperää oleva) tervehti häntä takaisin. Mission completed! 

Muistan kyllä kun itse muutin aikuisena Ruotsin länsirannikolta Suomeen ja iloisesti tervehdin tuntemattomia ihmisiä (kuten naapureita tai linja-autokuskeja) ja usein sain osakseni paheksuvia katseita ("vttuuks mulle hymyilet!?") takaisin, niin jossain vaiheessa aloin itsekin olemaan vähemmän iloinen. Maassa maan tavalla?

Risteily Tallinnaan

Ja minua ihmetyttää edelleen niin monen aikuisen (ja lapsen) sanan KIITOS jättämättä lausminen! Olen myös usein esimerkiksi kaupan kassalla ihmetellyt kun "ole hyvä" -sanan vastalauseeksi  ei lausuta  "kiitos", joskus sanotaan kiitoksen sijasta "no niin". Mikä ihmeen "no niin?" Lapsilleni olen aina iskostanut pienestä pitäen, että sanat "kiitos, ole hyvä" ja itsensä esitteleminen kädestä pitäen ja toista silmiin katsoen, ovat perusjuttuja, ja kuuluvat siis perussivistykseen. Myös työpaikalle on sattunut työkavereita jotka eivät sano mitään kun tulevat esim. aamulla töihin. Siis onko hyvän huomenen toivottaminen niin ylitsepääsemättömän vaikeaa? 


Tänään sain osan suomalaisten itsekkyydestä kun autoni ei suostunut käynnistymään ruokakaupan parkkipaikalla ja tarvitsin virtaa toisesta autosta. Pysäytin ehkä parikymmentä ohikulkijaa (suurin osa miehiä) ja pyysin heiltä apua. Kukaan ei halunnut auttaa. Olin tyrmistynyt. No, sain vihdoin mekaanikkoni kiinni ja hän tuli apuun. Kerroin tämän kanukille, joka huokaili syvään ja kertoi, ettei Kanadassa tällaista voisi koskaan tapahtua. Aina löytyy avuliaita auttamaan ja varsinkin naista pulassa!

Kanadassa ystävällisyys tarttuu. Minusta on ihanaa kun minulle vieras ihminen kutsuu minua sanoilla "honey", "dear" tai tulee kehumaan vaikkapa kenkiäni tai vaatetustani. Ei sillä nyt ole niin väliä onko niiden sanojen takana nyt sen suurempaa merkitystä. Suomessa näihin kohteliaisuuksiin ei ole kovin tottunut mutta niiden kuuleminen saa aina hyvälle tuulelle. Kanukki kehuu minua päivittäin. Olen hänen mielestä "maailman kaunein, fiksuin, hauskin" jne ja hän huomaa heti jos olen esim. käynyt kampaajalla tai lakannut kynteni (ja vieläpä Skypessä!). Hänen seurassaan tunnen ensimmäistä kertaa olevani todella jotain erikoista, mitä aikaisemmista suhteista suomalaisten miesten kanssa on puuttunut ja jota jäin kaipaamaan!  

Uskallanko väittää että Suomessa on todella harvoja herrasmiehiä (tai sit ne eivät ole vaan minun kohdalle osuneet)? On ihanaa kun mies avaa minulle auton oven ja laittaa takin päälleni, tai muistaa kertoa kuinka erityisen kauniilta tänään näytän (vaikka olen juuri herännyt ja näytän linnunpelättimeltä). Suomalaisista miehistä on jonkun verran kokemuksia ja ainakaan he eivät latele kohteliaisuuksia kovin usein tai jos niitä joskus lausuu, ne kommentit lausutaan yleensä muutaman promillen humalatilassa ja kuulostavat suurinpiirtein tältä; "Vttu kun oot kaunis". 


Toinen asia, joka herätti kummastusta kanukissa oli aamuristeily Tallinnaan. Hän ei voinut millään ymmärtää miksi kaikki joivat niin paljon kaljaa..aamulla! Kerroin että suomalaiset ovat yleensä niin ujoja, että osaavat rentoutua vasta muutaman lasillisen (tai tuopin) jälkeen. Viimeksi kun lensin Helsingistä Frankfurtin kautta Torontoon, lentokoneessa vierustoveri ei tehnyt elettäkään kun saavuin istumaan hänen viereensä ja arvelin hänen olleen saksalainen ulkonäön perusteella. Mutta..arvasin heti hänen olleen suomalainen kun lentoemäntä saapui juomakärryn kera ja tämä mies tokaisi; "one beer". Ei please sanaa käskyn jälkeen, että "saisinko yhden oluen" vaan juuri suomalaisittain lyhyesti ja ytimekkäästi käskymuodossa. Kahden oluen jälkeen tämä matkustaja osoittautui hyvin puheliaaksi ja hauskaksi matkaseuraksi.